XII.
Bitoni ja Kleobis.
Niiden hetkien muisteleminen, joina kerta ennen olemme olleet onnelliset, tuopi onnen uudestaan sydämmiimme.
Niinpä täyttää nytkin vaivihkaa riemu minun mieleni, muistaessani erään hetken hiljaista onnea sinun kanssasi, Suleima. Oli sunnuntai Kesäkuussa jälkeen puolipäivän. Seuraten vanhaa tapaa läksimme lauhkeassa ilmassa kävelemään. Sisällinen taipumus johti taasen askeleemme viehättävän rauhaisalle hautausmaalle.
Pyhitettyämme vanhempaimme muistoa kävelimme monilukuisten hautain välillä kirkkomaalla. Sinä seisahduit yksinkertaisen ristin eteen. Siinä oli haudattuna vanhan rehellisen torpparin ja hänen hurskaan vaimonsa ainoa poika. Minä nä'in pikaisen kyyneleen, ikään kuin kristalli-kalvon, tuokioksi kirkastavan kauniit silmäsi, kun puhuit nuorukaisen lyhykäisestä elämän matkasta ja surkuttelit onnettomia vanhempia, jotka tässä lapsessaan olivat kadottaneet vanhuutensa ainoan tuen. "Mutta parasta kait tuo oli", lisäsit ja loit minuun silmäyksen.
Minä tuota silmäystäsi en ymmärtänyt. Tiesi ymmärtänenkö sitä nytkään vielä. Mutta ainakin olen sitä nyt tavallani selittänyt. Minä vastaan runoilijan sanoilla, Suleima:
"etkö oo tarua
Kleobiista ja Bitonista kuullut?
Emonsa heille taivahast' aneli
Parainta palkkoa mi ois ajassa".
Tahdon tämän tarun sulle kertoa.
* * * * *
Korkein hallitsija korkeassa Olympossa oli yli-isä Zey, taivaan ja maan herra. Mutta lähinnä häntä mahtavuudessa ja kunniassa oli hänen jalomielinen puolisonsa, uljas Hera, taivaan kuningatar. Ihmisissäpä kävi sekin puhe, että tämä korkea jumalatar välistä milt'ei tehollisestikin vaikuttanut itse Zeyn päätöksiin. Niinhän ainakin maan lapsissa naiset usein vaikuttavat miesten neuvotteluihin.