Ja kun ruoka nyt oli tulella kypsynyt, asetti Baukis vuoteen etehen pöydän, jonka reunaa hän yltä-ympäri kaunisti lemuavilla viheriöitsevillä minttu-kasveilla. Sitten toi hän ruoka-lajit esille valetuissa savi-astioissa. Keskellä pöytää rehotti etevinnä tuo aimoinen sianselkä. Sen ympärillä seisoi kaksikarvaisia öljymarjoja, Pallas Athena jumalattaren hedelmiä, sekä selkeässä mahla-nesteessä säilytettyjä syyskornellejä, jopa endivioitakin ja juoksettunutta maitoa.
Kun vieraat näillä olivat poistaneet nälkänsä, niin tiesivätpä köyhät asukkaat heille toimittaa jälistettäkin niinkuin kestissä ainakin. Runsas ja antelias luonto antoi tähän kaikki aineet, mutta Baukiin ahkerat kädet olivat välttämättömät välittäjät. Siinä oli pähkinöitä, viikunia, ryppyisiä taateleita, päärynöitä ja omenia, jotka koreistansa levittivät palsami-lemun huoneesen, jopa purppuran-värisistä viiniköynnöksistä valittuja mehukkaita rypäleitäkin sekä, keskellä pöytää, sulavan-näköinen mesikakku. Tämän ohessa pantiin esille kruukullinen viiniä, jok'ei tosin ollut joutunut vanhaksi tulemaan, mutta sentään oli hyvänmakuista kyllä, sekä kruukun viereen muutamia pyökki-puusta leikatuita maljoja.
Siinä oli nyt vanhusten koko pidot. Kalliita ja ylöllisiä ruoka-lajeja niissä ei ollut — mistäpä olisikaan niitä otettu? — mutta mikä niistä puuttui, sen palkitsi yltäkyllin vanhusten iloinen hyväntahtoisuus.
Sentähden mieltyivätkin jumalat näihin laitoksiin ja nauttivat ruokaa sekä viiniä, niinkuin ihmiset ainakin.
Mutta jopa tuli se hetki, jolloin vanhusten piti saaman tietää, mitä vieraita heidän luonaan oli käynyt.
Baukis, joka itsekseen pelkäsi, ettei viini pienessä kruukussa riittäisi, se kun oli viho viimeinen, mitä talossa oli, kurkisteli pelvolla kruukkuun. Mutta kuinka vanhus hämmästyi, kun näki kruukun olevan täpö täynnä. Ei hän ensin tahtonut silmiänsä uskoa; eipä hän kuitenkaan voinut olla huomaamatta, että kruukku yhä täyttyi sitä myöten kuin siitä kaadettiin maljoihin.
Baukiin hämmästynyt näkö huomautti Filemonillekin tämän ihmeen. Vanhukset katsahtivat toinen toiseensa ja ymmärsivät nyt molemmat vieraittensa olevan jumalia eikä halpoja ihmisraukkoja.
Tämän huomattuaan he laskeuivat polvilleen lattialle jumalien eteen, kunnioittivat ja ylistivät heitä sekä kiittivät sydämmen syvimmällä nöyryydellä siitä, että ijankaikkiset Olympon jumalat olivat nähneet hyväksi käydä heidän raukkojen matalassa majassa. He pyysivät myöskin anteeksi, etteivät voineet valmistaa sen parempata pöytää korkeille vieraillensa.
Hurskaan kiitollisuuden ja liikutuksen kyyneleet valuivat alas vanhusten rypistyneitä poskia myöten.
Jumalat katsoivat mielihyvällä tätä uutta todistusta asukasten hurskaudesta ja käskivät armollisesti heidän nousta.