Tännekin vielä läksivät jumalat.
Tuskinpa olivatkaan ensi kerran ovea koputelleet, ennenkuin ovi jo aukaistiin ja ystävälliset äänet kehoittivat vieraita sisälle astumaan. Syvästi kumarrettuaan, voidaksensa päästä matalan oven kautta, saapuivat vieraat sisään, jossa heitä tervetulleiksi toivotti harmaapää ukko ja hänen ijällinen vaimonsa.
Ukon nimi oli Filemoni, vaimon Baukis.
Samaa köyhyyttä, jota huoneen ulkopuoli osoitti, nähtiin myöskin sen sisässä. Mutta täällä oli kaikki siistiä ja puhdasta: lavitsat ja pöydät olivat kiiltävän valkoiset, vähäiset huonekalut hohtivat puhtahina.
Filemoni asetti esille lavitsan, Baukis sen komisti peitteellä, ja vieraat käskettiin istumaan.
Sill'aikaa kuin Filemoni koetti aloitetulla kanssapuheella huvittaa vieraita, yritti Baukis voimiensa jälkeen puhaltamaan tulta takan sammuneisin hiiliin. Hän toi sisään kuivia lehtiä ja kuorta, pieniksi halotuita puita sekä risuja, maassa kuivuneita. Tuli virkesi palamaan.
Nyt asetettiin pata tulelle. Ja sill'aikaa kuin Filemoni kävi puutarhassa kaalia noutamassa, jatkoi Baukis puhetta vierasten kanssa.
Kaali pantiin pataan. Mutta pantiinpa sinne muutakin. Ylinnä katon-harjan alla rippui orresta pienen talouden kalliin ruoka-aine — savustettu sianselkä, juhlien varaksi säästetty herkkupala. Tämänpä otti Filemoni kakshampaisella haarukalla alas, Baukis leikkasi siitä palasen ja pani kaalien sekaan kiehumaan.
Mutta tiesivätpä köyhät asukkaat vieraillensa toimittaa tuota tavallista kylpyäkin. Seinällä rippui pyökkipuinen sammio, joka täytettiin lämpimällä vedellä, ja vanha Baukis itse pesi vierastensa jalat, kuten tapa oli.
Nyt valmistettiin vuode, johonka pantiin suo-untuvilla täytetyitä tyynyjä. Seinäkaapista otti Baukis peitteet, joita ainoastaan juhlina käytettiin, ja peitti niillä vuoteen. Vanhoja nuo kyllä olivat sekä yksinkertaisia, niinkuin muutkin kalut huoneessa, mutta juhlapeitteitä sittenkin. Näille vieraat laskeuivat.