Tähän aikaan asui matalassa majassa Frygian viljavassa maakunnassa vanha parikunta. Köyhiä he olivat, mutta sentään onnellisia. Sillä he olivat kohtaloonsa tyytyväiset, kiittivät kuolemattomia jumalia heidän antamastansa hyvästä ja elivät ainaisessa rauhassa ja keskinäisessä sovinnossa ja rakkaudessa.
Mutta yltä-ympärillä oli ylellisyyttä ja nautintoa. Taivaan korkeat jumalat suosivat tätä maakuntaa ja olivat sille antaneet suuren rikkauden, niin että ihmiset täällä saattoivat onnellisesti elää ilman huoletta ja vaivatta.
Vaan eipä ihmislapset kauan voineet turmeltumatta kannattaa taivaallista onneaan. Jumalien antamia varoja he käyttivät paljaastansa omiin huviinsa ja alkoivat niitä ylenmäärin itsekkäästi nauttia. He söivät, joivat ylellisesti ja vaatettivat itsensä ylpeästi purppura-pukuihin.
Tästäpä he joutuivat mieleltäänkin niin itsekkäiksi, että peräti unohtivat kaiken hyvän, jota he nauttivat, olevan jumalien antamaa; he kävivät kovin kopeiksi.
Nyt tapahtui, että ihmisten ja jumalien isä, itse Zey Olympolainen, parhaillaan vaelsi ympäri maata, omin silmin nähdäksensä kuolon-alaisten tapoja ja elämätä — Zey Olympolainen ja hänen seurassansa Hermes, tuo taivaallisten siivillinen sanansaattaja, nopsajalka.
Eipä nyt Hermes-jumalalla ollutkaan siivet jalassa. Eikä liioin Zey-isälläkään hirvittäväinen ukon-nuoli kädessä. Jumalat olivat päältänsä riisuneet taivaallisen majesteetin ja pukeuneet tavallisten ihmislasten maalliseen muotoon. Vaan eipä tavallistenkaan ihmisten. Sillä jott'ei yksikään voisi heitä tuntea, olivat jumalat ottaneet aivan alhaisen ulkonäön, niin ettei todellakaan olisi heitä voinut Olympon jumaliksi uskoa.
Näin matkustelivat he ympäri maata ja tulivat siihenkin maakuntaan, jossa vanha parikunta asui. Jumalat huomasivat seudun rikkaaksi; he tahtoivat siis nähdä, olivatko sen asukkaat yhtä hurskaat ja hyväntapaiset kuin varakkaat.
He menivät ensimäiseen taloon, joka heidän edessänsä oli, ja koputtivat sen ovea päästäksensä sisään. Ovea ei aukaistu. He menivät toiseen taloon ja koputtivat siellä. Ovi kyllä aukaistiin, mutta kun nähtiin vierasten halpa ulkomuoto, niin se jälleen suljettiin. Kuinkapa olisikaan semmoisten mitättömien sopinut tulla niin rikkaasen taloon? Toiveissansa pettyneinä menivät kestillisyyttä etsivät jumalat kolmanteen taloon. Täällä heitä kohtasi kysymys "keitä he olivatkaan ja mitä heillä täällä oli tekemistä". Neljännessä taas saivat kuulla uhkaavia sanoja "kiertävistä kerjäläis-joukoista" ja "hävyttömästä kerjuudesta" j. n. e.
Näin sanotaan heidän kulkeneen kaikissa tämän paikkakunnan taloissa, eikä missään löytäneen hurskautta ja kestillisyyttä, vaan ilmeistä ylpeyttä ja itsekkäisyyttä. Ja kestillisyyshän kuitenkin muinaisuudessa oli suurimmassa arvossa pidettyjä hyveitä, jota ihmiset, jopa itse jumalatkin vaativat. Mutta ikään kuin liiallinen auringon paiste saa lähteen kuivumaan maan povehen, niin saa myöskin liiallinen rikkaus sydämmen kutistumaan ihmisrinnassa. Senpä tähden näkivätkin jumalat tässä paikkakunnassa paljon rikkautta ja ylöllisyyttä, mutta sen takana paljon kovuutta ja tyhjyyttä.
Nyt ei heiltä enään ollut käymättä muuta kuin yksi hökkeli, joka oli ylempänä vuoren rinteellä. Pikkuinen tuo oli ja muodoltaan vähäpätöinen. Katto oli peitetty oljilla ja leikatuilla ranta-ruo'oilla.