Eos, aamun Ruusutar, pani tätä äkkinäistä kuolemata niin pahaksensa ja kaipasi Orionia niin katkerasti, että Apolloni, joka pelkäsi ett'eivät korkeat jumalat ja maan alhaiset lapset enään aikoihinsa saisi aamukoitettansa, alkoi Zey-isän kanssa apu-keinoa neuvottelemaan. Ja neuvottelun päätös tuli siksi, että kuollut Orioni jälleen herätettiin eloon ja muutettiin tähtisikeröksi. Tämmöisenä hän nyt asetettiin taivaan itä-puolelle, että molemmat lempiväiset yhä saisivat toisiansa nähdä ja kohdata. Mitä enemmin aamu koittaa ja aamun ruusuinen ruhtinatar nousee ylömmäksi taivaalle, sitä alemmaksi astuu taivas-laelta Orioni rientäen häntä kohtaan siks' että viimein, aivan toistensa lähelle jouduttuansa, hän heittäypi jumalattaren syliin ja molemmat haihtuvat näkymättömiin.
Tämmöinen on Orionin synty. Meidän kansamme sanoo Orionia Kalevanmiekaksi. Tämä nimi osoittaa oikeastaan vaan yhtä osaa koko sikeröstä. Sillä jos sitä tarkastat, niin voit paljailla silmilläsi selvästi eroittaa, mitenkä eri tähdet ovat niin sijoitetut, että ne muodostavat pään, kaulan, hartiot elikkä olkapäät, käsivarret, vartalon ja jalat, sekä vartalon vyötäisillä selvän vyön, jota sanotaankin "Orionin vyöksi". Tästä vyöstä riippuu miekan muotoinen ase, ja tämäpä se juuri onkin, joka sanotaan "Kalevanmiekaksi"; Kreikkalaiset siinä näkivät sen nuijan, jolla Orioni metsän villipedot tappoi. Orionin jalkain juuressa istuu koira, joka merkitsee että Orioni eläissään oli metsästäjä. Hänen ympärillensä on pantu muutamat pedot, jotka hän tappoi ja joita hän yhä vielä vartioitsee.
XV.
Tammi ja Lehmus.
Hakiessamme suojaa suvipäivän paahtavaa palavuutta vastaan kävimme istahtamaan tuohon lehtipuu-käytävään, jossa kesä-yön hämärästä muistuttava tumma varjo virvoittaa nääntyvää kulkijaa.
Siimes oli nytkin viileä ja raitis, vaikka lehtisuojan ulkopuolella auringon kuuma helle tuntui aivan polttavalta.
Sinä ihmettelit suoja-paikkamme raikasta raittiutta, sen puhtautta ja säädyllistä kuntoa. Me katselimme tarkemmin päällämme olevaa lehtistä suojaa ja huomasimme toisella puolella tammen, toisella lehmuksen, jotka toisiansa kohti ystävällisesti ojennetuilla oksa-käsivarsillaan meidän ylitse kannattivat tuota viheriäistä lehtiteltaa. Ja samaa näimme kauempanakin: tammi seisoi lehmuksen, lehmus tammen vieressä, tammet ja lehmukset vieretysten lehtirakkauttansa levittämässä.
Heidän historiansa?
Tammen ja lehmuksen historia on satu hyväntahtoisesta vieraanvaraisuudesta ja samalla hyväntapaisesta hurskaudesta ja jumalanpelvosta. Sillä muinais-aikana oli itse jumalien korkea isä vieraanvaraisuuden suojelija ja ylläpitäjä, jollenka semmoisena varta-vasten annettiin nimi Zey Xenio. Kun siis vieraanvaraisuutta hyväntahtoisesti harjoitettiin, silloin ylijumalaa palveltiin, ja tämmöisen hurskauden palkitsi Zey yhtä varmaan, kuin hän rankaisi vieraanvaraisuuden rikkojan. Senpä tähden olikin vieraanvaraisuus yleinen hurskas tapa, ja sitä harjoitettiinkin yhtä hyvin tuntemattomia kuin tunnetuita kohtaan ilman eroituksetta.
* * * * *