— Pitääkö meirän ottaa ne esille?
— Kyllä se parasta on, jotteivät toisella rajalla ku ympärinsä tarkastaavat, ota pois.
— Oi voi — ja ai jai — —
— Mihnä ne on? — kysyyn mä.
— Ku ne on — —, ku ne on — sukas! — huakiivat fröökynät.
— No mitäs siinä, ottakaa pois vai.
Ei auttanu muu ku ottaa ja näyttää kinttunsa tullimiähille ja meille muille. Ja nätit kroikottimet niill' oliki, oikee poistiähensä pulskat mööpelit. Siältä sukasta vetivät framille naisellisen tukun punnan seteliä. Rahat räknättihin ja mä kattoon tarkasti päältä, jottei vai sen äijän sormihi tartunu flikkojen lappuja.
— Kyllä se on kauheaa — punastelivat fröökynät, ku lährettihin, mutta mä sanoon jotta:
— Jos mull'olis nuan korjat pohkehet ku teillä, nii kyllä mäkin olsin nostanu pulttua ja näyttäny — —
— Phi hi hi — tykkäsivät fröökynyt ja mä tuhistin kans vähä nenääni.