Junat ajaa siälä paljo kovempaa vauhtia ku Suames; nuan 80 km tiimas. Mutta vaunut on huanompia ku meillä. N'oon likaasen näköösiä, kulunehia. Vaunus käytävä ei kulje pitkipäi vaunua niinku meillä, vaan poikkipäi. Joka vaunun kyljes on kymmenkunta ovia ja sellaases poikkiosastos on tilaa 6 hengelle. Ovet suljethan tarkasti ennen lähtöä, eikä pirä kurkistella oviklasista pihalle, sillä yhtäkkiä voi tulla huiskata toinen juna vastahan ja hairata herralta pään mennessänsä, jos ei se oo kovin lujas.
Ku Perliiniin tullahan, ajethan ainaki nuan puolituntia esikaupunkien lävitte, jottei sitä oikee tiärä, koska on kaupunkihin tullukkaa, ennenkuin juna toppaa ja ihmiset lähtöövät hyppäämähän. Silloo on paras hairata eväspussinsa kainaloho ja painaa sakkihin. On niis eri hulina näis suuren mailman asemilla. Mutta ku pussistansa pitää lujasti kiinni eikä hätääle, niin aina sitä pärjää.
Perliinis lährettihin ensiksi ajamhan kaikki julkiset paikat. Otimma pirssiauton, mutta jouruumma ajamhan sellaasilla körökärryyllä jotta silmät päästä varista ja sualet pirinpärin. Ovat nii saksalaasia, jotta kaikis vosikka-autoos käyttävät umpikummia, jokka kolistaavat pirut irti ihmisestä, vaikka koittaas olla kuinka jumalinen. Käytihin Brandenburger-torilla, Sieges-Allee, Sieges-Seule, monet museot, valtiopäivätalo, ja mithän mahtavia pykninkiä kaikki olivat, mutta lopuksi ajettihin Perliinin suurehen hianohon ulkoilmaravintolahan, »Krollihin», Sieges-Seulen luona, siinä suuren oopperan viäres. Mösjöö Tommila seliitti kylmästi jotta: täällä m'oon ollu ennenki.
Se oli komia puistoravintola, rautapetooni-terrassit kaunihit istutukset, hauskat katokset riippukukkinensa. Suuri orkesteri soitteli fiiniä musiikia ja Mösjöö-Tommila keskusteli syvällisesti kyypin kans ruakalistasta, viiniistä ja parahista samppanja-merkiistä.
Fiiniä s'oli istuskella siälä kukkapurkkien ja kahisevan silkin keskellä kukkaterrasilla.
Ja tyyristä.
Siältä lährettihin kattomhan Sieges-Alleen suuria marmori-veistoksia, jokka seisoovat suaras preussilaases rivis kahrenpualen komjaa puistokatua. Oli siinä keisarin kuvia jos jonkinlaasia, oikee kunkku poikinensa, kaikki historiallisesti ja saksalaasesti tarkkaa tyätä.
Mutta sitte sanoo Mösjöö-Tommila jotta:
— Käyrähän ny siinä kuulus »Unter den Linden» kaffilas, johna suamaalaaset pruukaavat istuskella. Käytihin siäläki. Se oli karulle avonaane ravintola, johna ei ollu etuseinää ollenkaa. Karullaki oli viälä pöytiä, johka tarjooltihin ruakaa ja juamista. Saksalaaset joivat vain kaljaa, »piiriänsä», ja söivät nahkalaukustansa voileipiä. Saksas on joka ihmisellä, niin miähellä ku naisella jonkillaane tuamarin nahkalaukku aina följys, johna ne kuljettavat tavarootansa ja evähiä. Ulkomaalaasen tuntoo heti siitä, jotta niil' ei oo nahkalaukkuja ja ravintoloos juavat muutaki ku olutta.
— Ooooh! — huurahti Mösjöö-Tommila justihin ku mä pistin piffinpalaa poskehe, — Quelle ce femme? — ja näytti sormella yhtä kaunista neitiä, joka istuu pöyrän ääres toisella seinää.