Ei se mitää puhunu, koitti vain pistää poskehen ja niällä. Ja me kaverin kans tiätysti peräs. Koitettihin nirhata sitä lihanpalaa ympärinsä, purra ja niällä ja huhtua viinillä alha. Mutta kun toistensa päälle sitte vilkaastihin nii, nii olthin ku lahtisikoja naamasta: veres koko truuttu. Siihen se jäi meiltä koko fiini satoprianki. Nii julmaa ja kovasti fiiniä ku se meirän syäminen oliki, remahti siitä lopuksi aikamoonen nauru jotta:
— Eikhän Mösjöö tilata viälä toinen satsi?
Mutta Mösjöö otti nii ittehensä jotta lähti suaraa päätä ravintolan keittiöhön ja ku oli siälä aikansa pullikoonu, nii jo tuathin tukevat ja hyvin paistetut suamalaaset sianlihakotletit.
— Täm'on nyt poijat »pork rotii», jottas tiärättä! — mahtavootti Mösjöö.
Muttei ne kommellukset siihe loppunhet; pahin munaus tuli lopuksi, ku Mösjöö tilas jälkiruakaa. Me kaverin kans syäthin jotaki kräämiä päälle, mutta Mösjöö seliitti jotta hänen vattansa ei siärä sellaasta. Hän tahtoo »viillettyjä omenoota». Se tilas sitte jotaki »pom'ia» ja oli syvästi loukkaapunu ku flikka toi sille — paistettuja perunan paloja!
Omena ja peruna on kuulemma melkee samoon franskankiälellä ja meirän
Mösjöölle tuli katala mistaaki, josta s'ei kärsiny kuulla puhuttavankaa.
Me kotoonnuumma siinä hotellis nii, jotta teimmä ittellemmä aivan oman ruakalistan, jottei tullu sekaannusta. »Voo a la Myrrha» (Myyrän vasikanlihaa), »Kotlet a la Kolehmaine» (Kolehmaisen kotletti), »Piff a la Peltone» (Peltosen piffi), »Potaash de la Fintupp» (Fintupin soppa), »Omelett Finlandais» (Suamalaasten munasotku) — mutta harikot ja muut hapankaljat tilattihin aina »a la francee».
Paljo siäl'oli Pariisis katteltavaa, monet suuret museot ja tairekokoelmat, maailman kuuluusat puutarhat Tuileriat ja muut mahtavat julkiset rakennukset, kuninkahalliset linnat ja yksityysten palatsit. Muistomerkkiä ja veistokuvia jos kuinka paljo. Tarvitaas kuukausia jos kerkiääs niitä tarkemmin syynätä. Muutamas mekki käyymmä. Se Louvren kuuluusa museo oli niin mahrottoman suuri ja paljo huanehia, jotta hyssytellä sai hyvällaasesti että päivänmittahan läpi pääsimmä. Kuvatauluja, suuria ja piäniä, oli siälä satoja huanehia täynnä. Siäl'on Italian, Hollannin, Espanjan vanhojen mestarien tauluja sylikaupalla. Oli se kuuluusa Monna-Liisakin, joka täs joku vuasi sitte varaastettihin mutta saatihin kumminki takaasi.
Kiärän näköönen flikka s'oon. Kattella luimisteloo kulmiensa alta jotta:
— Mitäs tykkäät pihlajanmarjoosta?