Frouva meni köökkihi Hiltaa lohruttamhan ja pyyti anteeksi.
Täs rupiaa ihmine tulhon jo taikauskooseksi.
Siit’on ny jo vähä toista viikkua sitte, ku tämä tapahtuu. — Ja ne huun puremat katos Hiltan käsivarsista parin päivän perästä.
Eileen illalla m’olin taas klupilla pookeria pelaamas ja tulin tuas yhrentoista aikhan kotia.
Ja kyllä mä säikährin, jotta aiva mä vapajin kun käännyyn portista pihalle.
Mä näin oikee omin silmin kun huu oli Hiltan kimpus ja puri jotta rotaji ympärinsä.
Sill’oli harmaa sinelli yllä ja mä luulen jotta s’oli Seittemännestä
Erillisestä Konekiväärikomppaniasta.
KARJANÄYTTELYSSÄ.
— Herran jestas, tuossa härkä, suuret sarvet, turpa märkä, heiluu häntä. Piika vähäläntä vieres seisoo hymyhuulin. Konsulentti tutkein härkää sivusilmin vilkuu piikaa — — Kenokaula kukko äkkää miehen meiningit ja — — kukkukiikaa!
Tuolla oris, pulska musta, hirnuin huutaa huojennusta. Kaikki naiset kirkuvaiset hädän eestä pakoon pyrkii. — »Katso kinttus! Päälle karkaa!» — narraa miehet Mutkan-Riikaa. Kenokaula kukko äkkää miesten meiningit ja — — kukkukiikaa!