Oottako kuullu sitä juttua ku Puupäri kuuli ääniä ylhäältä?
Siit’on jo pitkä aika sitte, ku se tapahtuu ja Puupäriki on jo kuallu, nii jotta taitaa mun passata kertua sen, kuinka se oikee oli ja kuinka Puupäristä tuli raitis miäs ja jätti vähä äkkiää ryyppöön pois.
Se Puupäri kattokaas oli koloporttööri ja pakkas vähä liiaksi ryyppäämhän sekaha. Mutta hyvä s’oli saarnaamhan, sen sanoo kaikki, jokka sit’on kuullu.
S’oli reisuusti pitämäs sananseliitystä Peräkyläs yhres taloos, johna emänt’oli tullu uskovaaseksi. Seurat kesti kovin myöhääsehe, nii jotta emäntä tälläs Puupärille vähä haukkaamista ovikamarin pöyrälle ku akat veisas. Isäntäki tuli siihe juttelemhan ja kysyy sitte jotta:
— Olis mulla tuata tarjota ruakaryyppyki? —
— Eipä tua pahaa tekisi — oli Puupäri tuumannu, jota heti rupes kovasti hiukaasemhan.
Isäntä aukaasi piirongin klaffin ja otti halstoopin potun ja jaloottoman ryyppyklasin, kun siit’oli menny jalka poikki. Kaatoo esti ittellensä, ryyppäs ja antoo sitte sen pikarin Puupärille käthen. Nuristi tarkasti partahia myäri, jotta klasi oli aiva kukkurallansa eikä Puupärin käsi yhtää vavahtanu eikä se nokkuakaa maaha fläsähyttäny. Tarkasti kaati poskehensa joka nokan.
— Viäläkö? — kysyy isäntä.
— Jos tuata kaataasit ny viälä tuaho krööpööksehe asti — sanoo Puupäri ja viisas kruusoosta klasin lairas.
Isäntä kaatoo.