Ei tiänny poikaparka, mitä olis tualle veikiälle ja punaposkiselle papin tyttärelle sanonu, ku se katteli silmästä silmhän ja pruukas kysyä jotta:
— Kuinka te täälä voitta, eikö teirän tuu ikävä yksinännä täälä istua kököttää ku vanha homehtunu äijä?
Koitti poika-parka sanua jotta:
— Tuata, tuata, onhan mulla täälä kirjat, tämä kirjojen kirjaki ja sitte mä ajattelen —
— Tänä iltana on nuarisoseuralla ilooset tanssit, ettäkö lähre sinne? — kysyy se papin flikka.
— Kuinka, minäkö tanssihin? — Mutta, hyvä neiti, sehän on kauhiaa — — —
— Kyllähän se kauhiaa on, mutta jee ku s’oon lystiä! — Minä pruukaan aina karaata illalla ku pappa kontti sänkyhy. Tänäkin iltana lähren. Tulkaa joukkohon! — — —
Sen nuaren papinkisällin meni lämpööset väristykset kruppia pitkin, silmis tuikahti ja se huakaasi jotta:
— Voi ku sais! — — —
— Miksei saa! — huurahti flikka, jok’oli aika hulivili ja villi, nii papinflikka ku oliki. — Nakakkaa nurkkahan kirjat ja ne syvät funteeraamiset, jost’ei tuu hullua viisahemmaksi ja lähtekää mun kans tanssihi!