Kerraastikki ku siälä pihamaata tasootettihin monen miähen voimalla, oli siinä jumalattoman suuri mulukkerokivi, jota isäntä kahren miähen kans yritti kuapasta kangertaa. Aina ku n’oli sen saara ja saara ylhä, niin taas putos takaasi.
Isäntä jo hyppii tasapökkää, kraapii hiuksiansa vaikkei niitä monta karvaa ollukkaa ja hoki sanomapitsiä jotta sätii. Silloo tuli se Isoo-Matti siihe ja sanoo jotta:
— Antakaas mä yritän. —
Nytkähytti housujansa, sylki kourihinsa ja hairas koko sylellä kiinni. Paikat vain nataji, sääret tutaji ja pää täräji, mutta nousi. Nousi ku nousiki!
Ja kantoo ainaki kymmenen syltä. Airan taa kantoo ja pyhiiskeli käsiänsä.
Kovasti ne toiskiäliset honajivat ja imehtelivät »Finnin» voimaa.
Kaffille viäthin kesken kaikkia ja emäntäki taputteli hartijoohi.
No sitte tuli jonkin viikon päästä Finntownihin sellaane reissaavane nyrkkitappelija, oikee samppiooni, joka lupas 100 taalaa miähelle, joka pystyy sitä vasthan seisomhan 10 minuuttia.
Se ilmootti siitä sanomalehres ja suurilla plakaatilla ympäri kaupunkia.
Yks oli jo koittanu onniansa, mutta s’oli lyäny leuvat sisälle ja silmän poskelle heti. — Eikä kukaa tohtinu enää yrittääkkää.
Mutta silloo se farmari muisti sen isoon suamalaasen, joka sill’oli töis ja se ku rupes seliittämhän sille käsin ja jaloon jotta se menis koittamhan.