Ei siitä tahtonu tulla tolkkua millää. Farmari käärii pairanhiat ylhä, hyppii ku kaneli sen ympärillä, ja näytteli nyrkkiänsä.
Isoo-Matti seisoo silmät pyäriääsnä ja imehteli jotta, onko se isäntä tullu hulluksi vai mikä sen on, kun se nuan konstaaloo. Vai meinaako se ajaa mun pois.
Mutta ku aikansa olivat tolkannehet ja isäntä näyttäny saran taalan rahaa ja pistäny sen Matin plakkarihin ja viisannu, jotta se saa sen, jos se lähtöö sen kans kärryyllä kaupunkihin ja sitte tappeloo.
No siin’ ei auttanu sen Isoon-Matin muu ku lähtiä pualiväkisin isännän kans kaupunkihin.
Tulivat sinne näyttelypaikalle ja siäl’oli lauroosta tehty korkia lava ja sen ympärillä nuarat, ja kauhian paljo ihmisiä. Ja lavalla keikkuu ja pullisteli rintoja puolialastoon miäs, viisooli ja huuteli jotakin. Oli ku kukkoo ylypiä.
Aiva kenas se kulukiki.
Isäntä traksii Isoja-Mattia käsipualesta ihmisten läpitte ja oikee peräpualesta punnas lavalle.
Matti oli ku hullu myllys, katteli ympärillensä jotta:
— Mitä piruja ne oikee meinaa?
No siinä tuli kova kohina ihmisjoukos. Farmari viisas Matille sormella sitä tappelijaa ja osootteli, jotta sitä ny passaa antaa ympäri korvia tullen mennen. Otti kellon plakkarista ja näytti, jotta 10 minuuttia vain tapella. Ja sitte näytti 100 taalan rahaa ja nyäkytti päätänsä, jotta sen saat.