JAAKOON PUURONKEITTO.
Ootlako kuullu sitä ku Teuvan faltesinanni ja lautamiäs keittivät yhrelle Jaakoolle puurua?
Se Jaakkoo asustaa siälä Karijoen keisarikunnan rajoolla ja sill’ on sellaasia hulluja lehmiä, jokka syäävät mistä paikasta rookaa. Eivät välitä mitää torpankirjoosta, ei rajoosta, eikä kivipyykistäkää. Kulkia flehnustaavat naapurien kaurapelloos, popsiivat parhaat palat poskhinsa ja purotteloovat mitä rookaa.
Siitä ne krannin isännät suuttuki sihen JaakoolIen ja käskivät lautamiähen tämmätä käräjihin vastaamhan.
Ja samas kyytis passas faltesmanninki lähtiä lukhon sillen Jaakoollen kovaahopiaa yhrestä vanhasta testamenttiasiasta, josta s’oon sanonu, jotta se ei ikänä sovi eikä tyry, vaikka tulis minkälaane päätös.
Fattesmanni ja lautamiäs lähtivät sitte ajaa köryyttelhön Jaakoon huusholliin, mutta Jaakkoo äkkäski klasista jotta:
— No ny ne peijakkahat tuloo! Ja mull’on justhin puuronkeitto päällä!
Jaakoolle tuli hätä käthen. Siihen nakkas takkakivelle jauhovakan ja männänkin paiskas niin lujaa n’otta kaks piikkiä meni eree poikki. Kiahuva vesipannu vai jäi porisemhan takalle, kun Jaakkoo klapsaast ovesta pihallen ja härisnänsä katteli jotta:
— Mihkä herttinjee mä ny pääsisin piilhon, jottei ne mua saa tämmätyksi.
Ja niin peljästyksis ja härisnänsä oli, jotta aiva se hyppii ja pyärii yhres paikas, eikä tiänny, mihk’ olis lentäny.