Sinne juaksi apuuhi palkintotuamaria ja ihmisiä, mutta Isoo-Matti oli niin sinnis, jotta hairas samppinjoonin ylhä ku kananraaron, sukii sitä ympärinsä tolppihin, fläiskii laattiahan ja löi tuamariakin ympäri korvia sen säärillä.
Kun viimmeen päästi irti, nii aivan liakona makas samppijooni lavalla.
Ja Matti jahkuu ja puuskutti jotta. — Ku peijakas löi — — — Onko se mitää leikkiä se, ku melekeen leuvat sijooltansa fläiskäs.
Siinä tuli kamala rähäkkä. Ihmiset huuti ja ulvoo. Herrat lavalla olivat toistensa knapiista kiinni ja suurinta melua piti se Matin isäntä. Vooron perästä käyy se taputtamas Mattiansa ja taas juaksi palkintoherran kimppuhu.
Viimmeen saikin siltä 100 taalaa ja ne se toi sille Matille.
— Saanko mä tämän? — kysyy Isoo-Matti.
— Jees jees — hoki isäntä ja pisti rahat Matin plakkarihi.
No silloo leves jo Matinkin naama levjähän hymyhyn.
Sanoo jotta:
— Kyllä mä pänttään tuallaasia samppinjoonia vaikka enemmältäki — — —.