— Kissi piru!
KÖPI PÖNTIKKÄÄ SOORRETHAN.
Oottako kuulin jotta on sitä eres jotakin hyvää nuasta juapoostaki kunniallisille ihmisille?
Se käyy ilmi seuraavasta opettavaasesta kertoomuksestaki, jonka m’oon valinnu päivän epistolaksi ja joll’on se harvinaane hyvä puali, jotta s’oon viälä tosiki.
Täälä hyväs Vaasan kaupungis on yks kakskcrroksine taloo, johna asustaa vai herrasväkiä. Siinä asuu hantesmannia, tirehtööriä, kampreeriä, panksuuniherroja ja kuka hänen tietääkää, mitä ne kaikki oikee ovakkaa, mutta herrasväkenä ne kovasti kaikki pitäävät ittiänsä, varsinki frouvat.
No sitte siinä samas taloos asuu kans yks kauppamatkustaja akkoonensa ja sitä sakkia ne toiset eivät pirä oikee vertaasenansa. En tiärä mikhän siinä oikee on, mutta niin se vain on, jotta se kauppamatkustaja, jota sopii täs nimittää vaikka Köpi Pöntikäksi, vaikkei se sen oikia nimi oo, se ei vai tahro päästä herraan kirjoohi, vaikka se tianaa paljo paremmin ku kukaa muu siinä taloos ja vaikka sill’on paljo fiinimmät mööpelikki ku niillä toisilla. Ja vaikka sen frouvall on kahreksan tuhannen markan hintaaset turkikki ja kaulakäljyt ja timanttisormukset ja oikee silkistä aluusverhat ja kaikesta laista mitä vaa rahalla irti saa, nii sittekki viarastaavat ja kaihtaavat.
— Mikhän se luuloo tua kampreeri Tuttunenkin olovansa, pari tuhatta markkaa kuus on miähellä palkkaa ja nii noukka pystys kulukoo ku karulla vastahan tuloo, jottei näjekkää. Miäs on ku leilis kasvanu ja pruntista ruakitti, mihnää ei oo reissannu, eikä oikiastansa tiärä mistää mitää. Numeroota krapaa aamusta iltahan ja naamast on kun nauris — on kauppamatkustaja Köpi Pöntikkä monta kertaa jahkunu akallensa. — Ja sellaane tekopyhä luikuri ku se on! Ku mä kerran hyvän hyvyyrellä tarjosin sille ryyppyä, nii eikös tua pakana sanonu jotta:
— Ei kiitoksia, mä oon aivan raitis miäs —
— Nii kehtas sanua vaikka pottu pullotti peräplakkarista, ku sen oli takki nosnu ylhä — kertoo kauppamatkustaja Pöntikkä akallensa täs menhellä viikolla, ku tämä asia tapahtuuki. — En saattanu pitää kiinni suutani, ku kysyyn jotta:
— Mikäs pottu kampreerill’on täs sitte? — ja nykääsin sen framille sen plakkarista.