— S’oon vain otekloonia — kehtas peijakas valehrella vastasilmiä. — Kyllä mun niin syytti ja kututti kämmenpohjaa ja teki miäli flinaasta poskelle, mutta jaksoon pitää itteni kumminki.

No nii.

Sellaaset ne oli välit taloos. Kauppamatkustaja Köpi Pöntikkää soortivat ja yrmiivät kaikki muut. Ja ku Köpi välistä otti ryypyn ja vähä rähäji nii siitä ny akoolla vasta praataamista piisas. Siinä passas nii kovasti hyvin verrata toisihinsa »sivistynyttä ja sivistymätöntä» miästä — niinku ne frouvat pistelivät Pöntikän akalle. — Köpi sai tiätysti aina olla se sivistymätöön miäs ja siksi sivistynheksi esikuvaksi otettihin aina kampreeri Tuttunen, jok’oli kaikkien akkojen mallimiäs.

No nyt sattuu sitte nii, jotta kauppamatkustaja Köpi Pöntikkä meni yhtenä iltana oikee varahi maata, jottei vai joutuusi mihkää väittelyksehen. Ja samana iltana rookas kampreeri Tuttunen vanhan koulukampraatinsa, jonka kans istuskeli hotellihuanehes aamupualehen asti ja naukkas kirkasta ja makiaa.

Ja lähti sitte taitavaa kotiansa pökkööttämhän. Mutta ku se alkoholi on sellaasta myrkkyä, jotta se pakkaa sisuskaluus jylläämähän, nii ku kampreeri Tuttunen justhin pääsi omalle pihalle — ja poliisi oli jääny kulmahan kattonahan — nii siinä otti ja riipaasi oikee syränalustaa myäri. Kerran vai mölähti ja siihe jäi keskelle pihaa selvä ja näkyvä merkki kialtolain tarphellisuuresta.

Horjuvin polvin, kualeman kalpiana katos kampreeri Tuttunen asuntohonsa, johna sen frouva otti sen vastahan sanaa sanomata, mutta sensijahan heiluu frouvan toffeli kamprcerin kuumien korvien ympärillä niinku sivistynehis ihmisis plaarahan. Ne ei huura ja mekasta niinku sivistymättömät ihmiset, jotta sivulle kuuluu, mutta fläkiivät lahjaksensa.

Ja se teköö oikeastansa saman asian, mutta on fiinenipää.

No nii.

Mutta sitä kamprcerin lankeemusta pihalla sitä ei nähny kukaa. — Mutta aamulla sen näkivät kaikki.

Ja kaikki saunovat heti jotta: