— Tukkikaa suunna te patavanhoolliset, taantumuksen mustat kekälehei ja kaikenmailman kansanvallan vasthanharraajat, jok’että ymmärrä yhtää histoorian kulkua, kun ootta ensin kumartanehet kultavasikkaa ja ny pokkurootta paperivasikan eres. Hyi hävekkää, kun viittittä meille puhuakkaan! — huuti yks’ pleikinnäköönen ministerin-planttu, ja heitti katseensa ylös histoorian kulkuhun.
Niin nousivat poijat laivahan. Yks otti ja piti viälä peijakkahammoosen puheen matkhanlährös jotta:
— Jo tulikin kerran oikiat miähet nöörin päihin! Nyt sitä näytethän, kuinka nämä poijat taitaa. Trossi irti ja lankongit pois! Suara kurssi. Ei oikiaan ei vasempaan — — —
— Käännä helekutis vasempahan! — kiljaasi se pleikinnäköönen miäs, joll’oli laivan viinavarasto hoirettavana. Eksä näe, että oikialta tiukkaa viälä vähä monarkistien paperilyhryt?
Kurssia vähä entrattihin.
— Vasemmalla punaasia valoja, kun kyliä palaasi — huuti tähystäjä. —
Oikialla näkyy viälä pikkuusen paperilyhtyjä, mutta s’oon niin vähä —
— Käännä käännä vasemalle! Ei saa näkyä yhtään valkoosta! Ei tingilläkään — hoki se viinavarastonhoitaja, vissihin piänes huipelis.
— No ei sitä ny niin vaan tingillä tätä paattia tyyräällä! — suuttuu yks’. — Pitää kattua kans vähä mihkä mennähän!
Siihen tuli toisiakin hasajamahan kurssista. Riitelivät niin, jotta yks’ heti alkumatkas löi laukkunsa pöytähän ja sanoo jotta:
— Tällääses tresusakis min’en oo! Hoitakaa paattinna!