Mutta silloon tarttuu isäntää hatruksista kiinni se suuri asemapoliisi, joll'on kaks kunniamerkkiä rinnas ja sanoo jotta:
— Mite sine rehisi teele? Tuli putka nyt kun sine oli noin joopunu.
Ei siinä auttanu mikää. Ei isännän, ei emännän. Poliisikamarille viäthin koppinensa. Ja kyllä ylikonstaapeli kattoo rumaa sen isännän päälle, kun se sanoo jotta:
— M’oon viinapoliisi, enk’oo yhtää ryyppyä ikänä sisälleni pannu. Mutta nyt mä en tiärä mikä rumaane mua riivaa, kun niin kauhiasti pakkaa laulattaa, hihkuuttaa ja poukotuttaa.
Itku pääsi isännältä. Samoon emännältä, joka vannoo ja vakuutti jotta:
— Juha ei oo ryyppyäkää ottanu koko aamuna. M’oon istunu sen viäres koko aija ja imehrelly, kun sitä rupes nii nykimähän Munakan välillä ja lauloo jo Tervajoella.
— Älkää yhtää valehrelko siinä! Sehän on sikajuavuksis. Haisoo kun trankkitynnöri — sanoo ylikonstaapeli.
Ja kyllä se haisiki, sen täytyy tunnustaa sivullisenki.
Kun poliisit rupes syynäämähä ja riisuttamaha isäntää, niin sen lakki oli aivan likomärkä. Poliisi haistoo heti, että s’oli pontikkaa. Ja ku lakki oikee väännettihin mykkyrälle, niin tuli pesufatihin puhrasta pontikkaa lähes puali halstooppia!
— Mitä peijakkahan uusia pöhnöökonstia teillä ilimajokelaasilla on? Kastatta mösännä pontikkaha ja sillä lailla juapootteletta? — imehteli ylikostaapeli.