— Näeksä mitää? Mun juaksoo aivan vesi silmistä ja janottaa niin kauhiasti.
— Ookko hiljaa siinä! Mitä täs näköö, kun sä aivan puhut.
Ja sitte pyrskyyvät ja nauraa kihittivät, että isän piti jyristää nyrkillä seinähä.
Pualen yän aikana lähtivät, selk' erellä yhres kantaan, viämhä sitä vesisankoja kolmen tiän ristihi ja kyllä niiren pamppaali syrän. Eikä saanu hiiskua sanaakaan eikä kattua taaksensa.
Mutta Trenki-Kuustaa ei nukkunukkaa. Se vahtas vain, koska flikat lähtöövät sangoon kans. Sitte nousi ovisängystä ja hairas fällyt kainalohonsa.
Juaksi pihalle ja kaarratti navetan taitte. Siitä polkua Klenkku-Kaisan tuvan pihaatte flikkaan vastoolle. Nakkas fällyt päähänsä ja kyykkyy tiäpualehe.
Ja justhi ku flikat tulivat kohralle, poukahutti pysthy ja krääkääsi nii lujaa ja rumasti, kun vain Kuustaa krääkäästä taitaa.
Ja voi herran jutina kun flikat peljästyy! Niiltä putos sankoo siihen paikhan ja kiljuuvat ja krääkyyvät ettei Kuustaan ääntä kuulunu olleskaa, vaikka se kyllä kans yritti.
Ja sitte pyhkääshön! Ja kyllä ne meniki, n'otta häntä aiva truutulla.
Oven paiskasivat perähänsä salpahan.
Kun Kuustaa sitte aikojen päästä meinas tulla tupha, niin ei se päässykkää.