Akka krääkääsi niin lujaa ku taisi, potkii ja huitoo n’otta n’oli heti kumos ja pyäriivät ja huutivat. Mutta kräätäri piti vallankumouksen koko ankaruurella akasta kiinni, ähkyy ja puserti, eikä päästäny irti, vaikka aiva oli kynnenalustat kuallehella verellä.
Ja te tiärättä, jotta ku kräätäri oikee saa haverretuksi miähestä kiinni, niin huiskun! Ei siinä auta!
Ja niin lähti tämäki kräätäri kuljethon akkaa vaivaastaloolle, hikos, ähkyy, puhkuu ja manas ku lappalaane ainaku se akka sai potkaastuksi sitä kintuulle.
Mutta menthin siinä! Menthin ojahankin monta kertaa, mutta aina se kräätäri sai traihatuksi akan ojasta maantiälle. Musteloomia, kuhmuja ja naarmuja saivat molemmat ja kerran ne kaatuuvat niin pahoon, jotta kräätäriltä meni aiva klanssi nenänpäästå pois.
Niin toi kräätäri sen akan esimiähen pihalle asti. Mutta siinä loppuu voimat. Kräätärin piti ruveta huuthon apua.
Esimiäs tormaski pihalle jotta:
— Mikä kauhia täälä — —
Ja kräätäri seliitti jotta:
— Täs on yks hullujen huanehesta karaannu akka, joka meinas mun tappaa.
Esimiäs kattoo sitä akkaa oikee tarkasti. Ja se hämmästyy.