Siälä Karjalan mailla, tikillä Petroskoita puskan juurella mettis vain kellii ja luurii, ku polseviikki oikee enkelsmannia mökyyttää.
Ku pitkäkoipi-enkelsmanni oli meinannu nuan vain piippu suus valloottaa sen Petroskoin kaupungin, niin polseviikki olikin tehny sellaasen klenkun, että faarttas takaapäin sen niskaha ja tärähytti, nii että enkelsmannin meni piippu poroonensa väärähä kurkkuhu.
Koko enkelsmannin armeija meni pirinpärin ja kapteeni sanoo että:
— Sanomapits!
Mutta Antti-poika vain naureskeli partoohinsa ja sanoo pojillensa että:
— Antaa ny konkkanenien vähä poukotella ja ryssänki kerran olla tohkehes. Mennähän me sitte poijat kysymähä, mitä ne hasajaavat.
Ja ku enkelsmannill’ ei ollu enää muuta ku vähä karvoja korvien nenis, hyppäs Antti-poika poikinensa puskikosta joukho, hihkaasi ja vähä tupellansa hosuu, nii jo pääsiki kaalinsyäjiltä haikia:
— Hospoti pomiloi!
Ei keriinnehet tavaarissit pistää paitaa housuuhinsa. Huutivat että:
— Joptvujumat, Antrej Pjekkeleevits Isotaloffski! Krukom naleevo! Tavai tavaarissi piekom marssia se ku kintuusta lähtöö!