Oottako kuulLu, että taas meistä härmälääsistä puhutahan?
Yks Härmän Kuustaa on Nyykaarpyyn markkinoolla näyttäny ruattalaasille ja muille mustalaasille vanHoja härmälääsiä konstia.
Ajanu suaraa syvimmästä paikkaa hevoosella joen poikki.
Ja sitä ne ny hurrit päivittelöövät ja siunaavat, ku suurtaki asiaa, että:
— Ku suaraa törmältä ajoo jokhen, john'on kolmatta syltä vettä ja yli hengis hevoosinensa pääsiki!
N'oli justhi tulos kotiappäi ku siinä pari kilometriä kaupungista Mikkelspakan kohras, john'on uusi navetan timproos, seisoo miähiä ja hevoosia pirätyksis ja yks krakikaulaane mustalaanen, kauhiammoone karvamösä takaraivalla, leveeli että:
— Täs s'oonki hevoone ku vesilintu ja poika ku suarssanpoika! Rippikouluijäs ja hamphat ku hohtimet sano! Ei oo niuhu ei krupuri, eikä potki, vaikka sisälle konttis!
Niin silloo justhi passas siihe tuloho Härmän Kuustaa pualtahyssyä lykkööttään orhillansa, jok'on sen Hakolan Erkki-vainaan kantakirjatamman alaa isän pualelta ja kysyy että:
— Kakkuako se mustalaaspoika hevooseksi valehteloo oikeen miäsjoukos?
— Hai mankuta maanaa, hai pakati pullaa, hai tammiska rommaa! — manas mustalaane, että pieksusaaphan punaaset rihmatupsut vain nytkähteli.