— Luja paatti — tuumaali Plumpäri. Mutta sitte töksähti. Tarttuu ku tikkuhu ja kun Plumpäri kattoo, niin se oliki Linnanrannas.
— No tämähän ny passas! — sanoo Plumpäri.
Ja Plumpäri sitoo paatin prykyhy kiinni ja lähti kotia, mutta tuliki kahren viikon perästä frouvinensa takaasi ja meinas lähtiä vähä seilaamaha — niin paatti makaskin pohjas!
— S'oon vähä ravistunu. Antaa sen ny maata kun s'oon nuan tukevasti pohjas! Siälähän paisuu, ettei enää vuara!
Ja kun Plumpäri taas kahren viikon perästä tuli kattomha, niin kyllä se ilostuu, kun myrsky oli nakannu paatin kauas maalle.
— No totisesti! Siinähä sen ny passaa hyvin paikata.
Ja kun Plumpäri sitte tuli nikkari Mäkelän ja pläkkipellin ja vasaran kans kolmen viikon päästä rantahan, niin vesi oli noussu ja paiskannu paatin sillan ala pohjaha.
— No siälä se ny on hyväs paikas. Pareet s'oon kun se paisuu, elikkä kun paikata pitääs. Naulan kohrista pakkaa aina mätänöhö. Ei pilata, kuulkaa Mäkelä, hyvää paattia paikkaamalla.
Siälä s'oon maannu Plumpärin paatti lios tähän asti.
Toiset ovat ruvennehet vethön paattiansa maalle, mutta Plumpäri on viisas miäs. Se sanooki jotta: