— Hessa! pirätä, pirätä! Eksä peijakas kuule? Aivan täs menöö sualet pirin-pärin. Hessa! Älä aja nii lujaa. Nyt putos konttiki ja voi-aski menöö pyäriensä. Hessa! Piimäleilin tappi aukes, kuulek sä, tappi aukes ja piimää juaksoo pitkin lavaa! Hessa! Kustaaki putos! Pirätä, pirätä rumaane, m'oon aiva piimäs! Ei täs enää pysy, lava on niin lipoone. Hessa! — — —
Sinne se jäi isäntäki leilin vierehe kellellensä katkennu karikan-kappales käres.
Mutta Liinoo lipitti ja Hessa poukotteli suaraa isoonlaron ethen.
Siihen pirätti, eikä tikahtanu, floosas vain.
Ja kyll' oli Hessan hiukset hassalla ja istumapaikka pehmoone.
S'oliki ollu sellaane koputes-polska, että eikähän falssin halut mennehet hyväksi aikaa.
Isäntä tuli piimäleilin ja karikanpalan kans klynkäten ja trenki-Kustaall' oli voi-aski kouras.
Ja vasta aikaan päästä tuli poika-Jaska, joll' oli leilintappi.
Sorviston Lissun oli ottanu niin luntioomihin, ettei se pääsny mihkää.
Ojan pyärtänölle oli jääny ruikuttamhan.