Oottako kuullu, jotta kyllä siin’on perää ku akat sanoovat, ettei miästen oo heirän asioohi sekaantumine?
Ne sanoo akat, jottei miähet ymmärrä akkaan meiningiistä, ja että jos ymmärtääväkki, nii ymmärtäävät vääri. On kuulemma paree, ettei koitakkaa ymmärtää, eikä tukkia noukkaansa niiren asioohi. Ei oo meistä miähistä muuta ku harmia ja vaivaasta vahinkoa!
Sen sain mä ja Juppe eilee katkerasti kokia.
Ku ny on satanu nii kovasti vahvalta lunta, että pakkaa lumi menhö housunpultuusta sisälle, nii mä sanoon sille nuarelle frouvalle, jonka tykönä mä ja Juppe oomma kortteelia jotta:
— Mihkähä frouva on paiskannu mu piaksusaaphani? Mä pansin ne ny jalkoohini.
Mä sanon jo etukäthe, ett'että ouroksuusi, jotta se meirän frouva on turski ihmine, jok’ei yhtää kruusaa eikä karahteeraa meitä kumpaakaa, Juppeja sen paremmin ku muakaa.
— Mihkähä ootta pannu! Tuala n’oon porstuan nurkas maannu sitte ku suutarista tulivat, jos ei Juppe oo pihalle vetäny.
Mä kattoon Jupen päälle vähä rumaa, mutta s’ei ollu tiätääksensä.
Huiskutteli vain häntäänsä.
Jupell'on nähkääs häntä.
Me ettiimmä sitte porstuasta, joka nurkasta mun piaksusaappahiani, muttei niitä ollu mihnää. Ei hyllyllä, ei naulas.