Hellällä palavalla syrämmellä
Raakastan minä siinua!
Ja sen päälle oli nuoripari hypelly kiverän polkan, n'otta sarvipussi kalissu.
Ja sitte kihloolle Vaasaha. Niin kiirus oli ollu, etteivät malttanehet junalla Seinäjoen kautta kiärrättää, ku lähtivät kävellä flinttaamha käsikoukkua oikoostiätä Vaasaha. Kivisillan pääs olivat vähän aikaa huilannehet ja sitte lopun matkaa hyssytellehet.
Keturista ostivat komjat kihlat ja kangaspuarista kaulahitten. Mistä se
Tuamas sen kellon osti, sitä mä en tiärä.
Mutta hyvä s'oli käymhä, kun ei ollu ku varttia vaille, ku Tuamas oli hellunsa kans taas viikon päästä Sarvijoella että tärähti!
Ja sen päälle juathin kaffit ja olthin onnellisia. Eikä siinä akkaan kontittemiset auttanehet monehen päivähä.
Mutta sitte meni huanosti. Morsiaan tahtoo, että lährethän yhres Siipyyhy, että hänki saa näyttää omanpuolohoosille sulhaasmiästä. Ja lährethin kans. Kestinkylähän päästihin yäksi ja menthin korjasti nukkumha.
Mutta aamulla ku Tuamas huomaatti ei morsiant' enää ollukkaa. Ei sängyn allakaa. S'oli menny ja s'oli murheelline paikka. Kaikki oli viäny joukosnansa, kihlat ja kuppisarvekki.
Ei muuta jättäny ku sen syvän haavan Tuamahan syrämmehen.