Emmäkä me ollu näkevinämmäkää niitä, jotka ajoovat körökärryyllä.
KEMIJÄRVELTÄ PELKOSENNIÄMELLE.
Kemijärveltä on Pelkosenniämehen jokimatkaa nuan 50 kilomeeteriä Kemijokia ylhäppäi. Sillä välillä kulkoo pari piäntä matkustajahöyrylaivaa. Matka maksaa kolmannes luakas 20 ja toises 40 mk. Joki on leviää, mutta suupualelta matalaa, nii jotta useen saattaa laiva kraapia pohjaa ja välihin on se kuulemma tarttunu kiinnikki. — Kemijoki tua tullesnansa paljo hiataa ja mutaa, nii että sen laskukohta Kemijärvehen on kovin matalavetistä. Siinä syntyy hiakkasärkkiä ja piäniä saaria keskelle jokiakin aiva orottamata. Ja yhtä pia ne taas katuaavat eli siirtyvät toisihi paikkoohin. Vesi vaihteloo suuresti joes. Sanottiin jotta toisin paikoon se voi nousta välistä viiski meeteriä. Silloo syää joki suuria rantakaistaiehia töyristä ja viä mukanansa. Se voi kasata isoja saaria ja puhkaasta uusia uamiaki ittellensä.
Laivamatka Kemijärveltä Pelkosenniämelle on kevätkesästä hyvin hauska. Näköalat on avaroota ja taivahanrannalla siintää sinisenhohtoosia tunturia toinen toisensa viäres. Komjalta näyttää kuuluusa Pyhätunturi, joka on 540 meeteriä korkia. Pian senjälkhen rupiaa näkymhän toinen mahtava tunturiryhmä, Luostotunturi, jonka laella viälä juhannuksen jälkhenki on lunta. Tuntuu omituuselta matkata täälä koskemattomas erämaas tunturien keskellä, uurenaikaisella höyrylaivalla, johna sopii pistäytyä salonkiin' kaffille ja kelliskellä sametilla topatuulla tyynyyllä. Voipa sattua, jotta ku vilkaasoo salongin klasista uloos, nii vastapäisellä jokirannalla näköö porolauman kulkevan laituumella ja ihmeesnänsä töllistelövän tätä valkialaivaa, outua ilmestystä, erämaan keskellä.
Pelkosenniämi on jo varsinaasta Lappia. Se on niinku sanotlian napapiirin pohjoospualella. Jos ootta sattunu silmäälemhän karttaa, nii siinä näköö, jotta napapiiri on merkitty kartaski viivalla.
Vähää ennen ku tullahan Pelkosenniämen kansakoulun kobralle, näkyy napapiirin nauha ilmas. S’oon siinä nii alhaalla, jotta ku tullahan höyrylaivalla, nii pitää yhren laivamiähen passata päälle ja nostaa sitä napapiirinarua keksillä ylhä, jottei se kraavi tornihi ja katkee. Mä satuun istumhan justhin silloo yhren toisen miähen kans laivankatolla kiikaroomas tunturia ku tultihin sen narun kehrälle, emmäkä yhtää huamannehet sitä, ennenkö s’oli vähältä pyhkäästä meirän jokhen siältä katolta. Parahiksi kerkesimmä kumartaa, mutta kampraatilta se kraappas aiva uuren lakin.
Siälä Pelkosenniäinellä pirethin meille kansanerustajille hyvät kalaassit monellaasen leivän kans ja kunnanmiähet valittivat sitte, jottei Pelkosenniämellä oo kirkkua, ei pappia, ei lukkaria, eikä mistää tahrota saara kansakouluhun opettajaakaan. Eikä oo tiän palaakaa koko kunnas.
Ja kun siäl oli hyvä pöytä katettu ja meillä kansanerustajilla oikee suren nälkä, nii me poijat ku pistelimmä poskehemma ja lupasimma, jotta kyllä Pelkosenniäntä nyt muistethan.
Kesken kaiken ku me syärä tuhrasimma, nousi yks miäs puhumahan ja pärpöttikin aika lailla. Minä koitin kuunnella ja pyhkiä korviani jotta, mitä se oikee laskettaa, ku sitä tuloo nua kovasti sakiaa. Mutta mitää tolkkua en saanu. Viimme se lopetti ja nii äkkiää, jotta meiltä kansanerustajilta jäi suu auki ja kaffeli pystyhyn.
— Mikä sen ny tuli, ku nuan jäi seisomhan?