Miäs kaivoo plakkariansa, takin taskut sisältä ja päältä, koitti housunplakkaria ja liivin plakkaria ja imehteli. — Me orotimma lihampala kaffelin nenäs henkiä pirätellen, jotta mitä se meinaa. Ja miäs kaivaa taskujansa ja nupajaa itteksensä jotta:
— Mihkä kummaha se tuli —?
Viimmee se sanoo jotta:
— Orottakaa ny vähä —
Ja lähti toisehe huanehesehe. Me huakaasimma ja pistimmä palan poskehen.
Mutta hetken päästä se tuli ilosta loistavana takaasi kirja käres, otti juhlallisen asennon, rykääsi ja sanoo:
— Tääl olis viälä pikkuune pätkä — —
Ja rupes lausumhan rumia jotta silmät sätii.
Jäliistäpäi yks isäntä vähä noloona seliitti meille, jottei se kuulunu olleskaa ohjelmaha.
Sillä miähell' oli vai nii kova halu saara kans esiintyä. Sit’ oli kiällettyki, jottei se saa tulla sotkemhan Pelkosenniämeläästen arvokasta esiintymistä tänä merkkihetkenä mutta: