Tilattihin »pysty kaffit», niinku se Aarne Tukkineuvos sanoo ja käski emännän panna »höystöt keskelle pannua.» — Paksua, mustaa ja väkevää se oli siinä taloos kaffi, jotta suuta vintturahan veti, mutta unen kans vei silmistä.
Mutta sitte nousi tiä pysthyn. Vesikevaris oli kyllä kaks peräpräiskällä käypää moottorivenestä, mutta toinen miähistä, jonk’oli puhet tulla kyytihin, teki tenän. Sanoo jotta sen oli vatta siinä lais, jotta s’ei uskalla tulla nii korkiaan ja fiinien herraan kans samhan paattihi, ei vaikka mikä.
Me matkalaaset kattelimma toisiamma jotta:
— Mitäs ny tehrähän? Tähänkö meirän ny pitää jäärä orottamhan tuan masunistin vattan paranemista?
Mutta Aarne Tukkineuvos sanoo jotta:
— Orottakaas vähä, mulla sattuu olemhan passeli tappi joukos!
Se meni sen itteppäisen miähen tyä ja en tiärä sitte kumpaa se sille näytti, nyrkkiä vai markanrahaa, mutta heti parani miähen vatta ja sanoo jotta:
— Herrasväki on vain hyvä ja istuu paattihin, nii lährethän.
— Pianpa se paraniki teirän vattarustinki — sanoon mähelle, ja se tykkäs vai jotta:
— On se sellaane kronkeli värkki.