No mikäs siinä auttoo. Ku tiliä kerran vaarithin, nii Kaaleppi otti ja teki ne. Eikä siinä kauaa viipynykkää, sillä se Kaaleppi on terävä ku puukkoo, ku se sen pään panoo.
Kaaleppi oli itte elintarveslautakunta ja joskus kesällä s’oli pari vuatta sitte valinnu kaks tuttua miästä tilintarkastajooksi. Mutta niinkus muistatta, nii raivos samhan aikhan se kauhia espanjantauti, ja melkee kohta kun ne miähet olivat tarkastanhet ja hyväksynhet Kaalepin tilit, nii ne kualivat siihe kauhiaha tautihi jotta naskahti. Aiva hengettömiksi menivät.
Ku sitte se tarkastaja tuli ja pyyti puhutella niitä tilintarkastajia ja kysyy mihnä n’oon, nii mikäs siinä muukaa tuli, ku sanua niinku se surullinen asia oli jotta:
— N’oon kuallehet!
Tarkastaja oli horvin aikaa nykiny nääveliänsä ja viimmee haikaassu jotta:
— Kumma ku että teki kuallu!
Nii sanoo Kaalepille, mithän sitte tarkootti.
Mutta Kaaleppi sanoo jotta:
— Vai olis munkin peijakas viäkhön pitäny kualla? Jos mäkin öisin koikahtanu, nii kuka teille olis eres tällääsekkää tilit tehny?
Tukkuhu oli tarkastajan suukku menny ja kärestä pitään oli pois lähties
Kaaleppia kiitelly.