Oon mä nähny monenki tairemaalarin suuria färiläjiä kankahillensa fläiskivän, harjakset pystys seliittävän ja vannovan, jotta mitää sen kaunihimpaa, väkevämpää, hurmaavampaa ei mailmas oo ennen nähty ku hänen töherryksensä. Mutta niille sanon mä, jotta menkää klopit sinne Lapin tunturiille kattelemhan ja imehtelemhän färiä ja kaunista. Siälä rookaatta kaikkien aikojen suurimman färimestarin ja saatta tyhminä kananpoikina ihaallen töllistellä sen käsialaa. Mutta tukkikaa syntinen suunna ja katkaaskaa kurjat pensselinnä, sillä että te pysty sen mestarin tauluja eres kopioottemhankaa. Niitä pitää vain kattella, hiljaases miäles kiitellä ja siunata, ku on saanu hetken nährä Lapin färiloistoa.
Juhlallisin miälin, niinku jokin salaane kaipaus olis rinnas täyttyny, asteloo matkamiäs tunturin kuvesta alha tiälle, joka johtaa taas takaasi maailman turulle, ihmisten ilmoolle. Mutta silmhän on jääny kuva, miälehe muisto, joka lämmittää viälä vuasien takaa.
Kaunispään tunturilta rupiaa tiä läskemhan Inarinjärven laaksohon. Pari kevaritalua siin’on välillä ja matkaa neljättäkymmentä kilometriä. Mutta se on hauska ja vaihteleva taival. Kasvullisuus on siälä rehevämpää ja iloosempaa ku Sorankylän ja Laanilan välillä. Tuamia kasvaa tiän varres suuria puskikoota ja ne kukkiivat väkevästi tuaksuten viälä heinäkuun 1 p:nä, kun Inarinjärvelle saavuumma. Ja samahan aikahan oli viälä toinen puali Inarinjärvestä jääs'. Mutta kevät oliki sinä kesänä kovin myähä. Lehtipuu ja mänty on sillä pualella tunturia vallalla. Kuusi on jääny kokonansa tunturijonon eteläpualelle. Sitä ei tapaa Inarin alueella muuta ku ylen harvas, nii että niistä imehenä kerrothan ja mainithan, mihnä sellaane kasvaa. Niimpä on Inarinjärven saroosta saarista vain yks ainua, nimeltä Mahlatti-Roiro, jolla kasvaa jokin kuusipuu.
On se Inarinjärvi eri präiskäles järveksi. S’oon yli 2,500 neliökilometriä. »Maammekirjashan» laulethan, jotta yks äijä meinas kerraasti mitata, kuinka syvä s’oon, mutta äijän naru katkeski. Ja eikös s’ollu nii, jotta järvi muka lauloo, »oon niin syvä kun oon pitkäkin. Eikä sen syvyytt’oo mitattu sittemmin»? Mutta kyllä se Topelius laulaa lurahutti silloo vähä lompuskaa joukkohon. Kaunis s’oon kyliä Inarinjärvi ja kovasti kirkasta vettä, muttei s’oo kumminkaa pohjatoon. 60 metriä on syvimmältä kohtaa. Neljäkymmentä Lapin äijää sais siinä seisua toistensa olkapäillä ennenkö ylimmääsen noukka verestä nousis. Itte järvi on kovasti monihaaraane ja sokkeloone. Ja saaria ja niämiä on jos kuinka paljo. Kalaa on runsahasti ja monellaasta. Haukia ei piretä siälä eres kalanakaa. Sitä halveksuthan ja haukuthan »jängän koiraksi». Siikoja, taimenia, harria ja muita sellaasia lohensukuusia fiiniä kaloja siälä vai ongithan.
Kun neuvoon mettästäjiä menemhän Laanilahan, nii täälä Inaris s’oon kalamiästen paratiisi. Ei trenkää särkiä, salakoota ja muuta roskakalaa onkia, passaa vai verellä kyynärän mittaasia »tammukoota». Mainio majapaikka on Virtaniämen majataloo, jok’on nyt Matkaaluyhristyksen hoiros.
Inarinjärven eteläpääs on Ivalon kylä, jok’on Inarin pääpaikka, vaikka Inarin kirkonkylä onkin järven länsilairalla. Ivalosta menöö vai huano kinttupolku kirkolle maata myäri. Sinne kuljethan moottorivenehillä järviä pitki. Ivalos on Lapin rajavartioston yks pääkortteeriista. Rajasotilahat olivat siälä melkeen järjestänsä Etelä-Pohjanmaan poikia Härmästä, Lapualta, Kauhavalta ja Lappajärveltä. Itte olivat rakentanhet ittellensä hauskan kasarmin. Pulloposkisia ja hyvinsyänehen näköösiä olivat. Ja tervhyysiä lährettivät kaikille, jotta kyllä siälä hyvin voitahan.
Matka Sorankylästä Ivalohon on 165 kilometriä. Sillä välillä on usiampia kertoja kuljetettava auto lossilla elikkä färillä jokien ylitte. Kuljetuksesta menöö tiätysti maksu färikaralle, joka kuljettaa ylitte. N’ei ota maksua pohjoosehen mennes ollenkaa. Sanoovat vain, jotta kerkiääpä tuan saara. Äkkiouto tykkääs pian, jotta taisit jäärä miäs nyt omaas paitti, ku nii vain päästät auton menemähän. Mutta asia on kattokaas sillä lailla, jotta joka sinne pohjoosehen menöö, nii kyllä se kans vissisti takaasi tuloo ja käunihisti saakin lossirahan maksaa, joka muutoon ei ookkaa aiva piäni.
Ei auta muu, ku ei kerran oo, ku yks tiä, joka Lappihi via!
INARISTA PATSJOELLE.
Ivalos otettihin meirät vastahan juhlallisesti. Tiätäähän sen jotta ihmiset siäl’ oli töpinäs, ku nii suuria herroja tuli oikee kaks autokuarmallista. Me olimma kumminki myähästynhet nii paljo, että kerkesimmä perille vasta jälkhen pualen yän eiväkkä kaikki kattomhan tullehet ollehet jaksanhet orottaa. Lapin rajavartioston Ivalon komppania seisoo kasarmin eres mirnaarivis jääkäriluutnantti Sunkvistin komennos, joka lausuu meirän tervetulleheksi sinne Perä-Lappihi. Sotapoijat seisoovat tikkusuaras niinku olsivat pranstakat niällehet; ei silmäkää räpähtäny. Me tiätysti kans koitimma oikaasta kroppia ja olla sotaasen näköösiä. Ivalon frouvat olivat järjestänhet meille fiinit voileipäpöyrät ja kaffitukset. Kaikki me pistimmä armollisesti poskehe ja sitte suoraa sänkyhy. Kyllä kelpaa kansanerustajaan joukos reissaalla! Mäkin menin aiva täyrestä ku väärä raha. — Ja oikee ministeriksi ykski äijä karahteeras!