Patsjoen hotelli! — sehän kuuiustaa suurenmooselta. Vai on siälä pohjan perukoolla oikee hotelliki? — Ompa vai ja hyvä onki, vaikkei se sellaane oo ku täälä alamais hotelliksi kuttuthan.
S’oon vai pikkuune miähenkorkuune mökki, john'on pikkuune tupa ja kapanmittaane kamari. Ullakkokin on niin korkia, jotta friskisti mahtuu kurkiharjan kobralla lyhkääne miäs kontillansa seisomhan. Päärys on iikkuna ku uuninluukku, mutta siin'on oikee klasista klasi. Ullakkoa käytöthän reissaavaasten makuukamarina ja siälä meiränkin sakkimma, yhtehensä 13 henkiä, kahtehe suaraha rivihi larottuna ku silakat viäretyste nukuumma suloosesti yämmä, lakki pääs ja saappahat jaloos. Kovaa kuria ja komentua siinä tarvittihin, jotta kaikki mahruumma lameellensa järjestykses makuulle. Ku toista kylkiä rupes puulla porottamhan, niin komennuksen mukhan piti koko rivin kääntyä.
Ja vaikka Jakolan-Mikon akka kehahteli jotta:
On niitä herroja meillä ennenki nähty — nii sanon mä vaa sen, jottei Patsjoen hotellin ullakolla oo ennen eikä taireta koskaa vastakaa nährä yhtähaavaa nii tukevaa reissupoikaan sakkia ku se meirän joukko oli. Siin’oli kaikki tiäthet ja asiantuntemukset erustettuuna. Oli maanviljelys-, kauppa-, kunnallis-, lääkintä-, mettä- ja sotaneuvoksia, sanomalehtimiähiä ja hianompaaki sukupuulta. Ja rikosoikeuren professoriaki oli toista sataa kiina — —
Itte tämä hotelli, Jakolan-Mikon huusholli, sijaattoo kaunihin Höyhenjärven rannalla, niämen kukkulalla, jost'on komja näköala järvelle.
Kyselin Mikolta sen elämänvaiheeta ja kuinka s’oon tänne kauvas erämaihin tullu asunahan.
— Nälkä ajoo! — vastas Mikko, jok’on jo yli 70 vuaren, mutta suaraselkääne ja luja miäs.
Pyyrin saara ottaa valokuvan Mikosta ja sen emännästä. Naurahtelivat siinä molemmat jotta:
— Mitäs meistä ny, vanhasta äijästä ja muarista valokuvaa — — mutta tulivat kumminkin tuvan portahille ja siinä knäpähytin. Mikko pisti oikee sikaarin suuhunsa jotta näyttääs komjammalta. Ja muari vai muutoon muhooli.
Jakolan-Mikko on tomeran muarinsa kans, joltei sanat lopu eikä turhia kruusaale, syntyysin Kittilän pitäjästä. Siältä ovat suurten nälkävuasien jälkhen siirtynhet yli Lapin tunturien Patsjoelle nykyyselle Petsamon aluehelle, joka silloo kuuluu Venäjälle. Samoon tekivät siihen aikahan monet muukki, ku elämisen mahrollisuuret kotopaikalla loppuuvat. Jäämeren rannoolla, jois ja järvis oli silloon, niinku nykki, eres kalaa, jota sai helposti pyyretyksi. Ja paljahalla kalallaki pysyy ihminen hätätilas hengis. Mettis on lintuja, maas marjoja ja — puis kuarta. Pettua pitää viälä tänä päivänäkin Lapin erämaan monen asukkahan purra henkikullan pitimiksi.