Siin oli komjat portahat ja klasiovet ja soittukello, josfei trengänny muuta ku vääntää, niin kovasti soittuu.
Ja se poika ku väänti ja klinuutti sitä kellua!
Viimmeen tuli piika unenpöpperös paitaasillansa aukaashon ovia ja kysyy jotta:
— Onko se herra?
— Herrapa tiätysti min’oon — sanoo isäntä ja astoo leviää sisälle.
Piika mutaji jotaki itteksensä jotta »niin myähän tuloo», reeklas oven kiinni ja meni köökkihi nukkumhan.
Ja se väsyny isäntä haparootti ympärillensä, löyti yhren oven, josta tuli suurehen salihin. Ei viittiny riisuakkaa, paiskas vain soffalle maata pukeesnansa ja nukkuu ku porsas.
Mutta aamulla se huamaatti siihe ku yks suuri lihava herra retuutti sitä kauluksesta ja huuti jotta:
— Mike sine ole, häh?
— Eikös täm’oo Anstin hotelli?