Kyllä se onki merkilline ja kamala paikka. Ja kun kaikkien Nivalan flikkaan suupiälihi niit’on ny ilmestyny yhtä haavaa koko pitäjäs ja joka kyläs. Ja taloollisten tyttärien suus niitä kissinkarvoja on aiva yhtä paljo kun piikaflikkaan ja ittellistenki.
Ja emännäkki on ruvennehet pyhiiskelöhön suutansa samoon ku flikat. Niirenki naamoohi on kissinkarvoja tullu. Ja ainaki kahrella vanhallapiijallaki on ollu kissinkarvoja suus.
Ainuat koko Nivalan akkaväestä, joll’ei oo ollu kissinkarvoja on syytinkimuarit ja vanhat leskimummat.
Ja sitä ny imehrellähä ja päivitellähä.
Asia on kuulkaasta sillä lailla, jotta yhrestä syrjäkylän taloosta katos yhtäkkiää taloon uskolline ja ijäkäs palvelija, Mirri-niminen kissi.
Sitä ettittihi ja ettittihi ja viimmee löyrettihi, mutta henki oli pois. Mirri makas kyynärän syväs tallitunkios hyvin peitettynä. Ja ku Mirri park’ ei enää tupahan lähteny, vaikka kovasti kuttuttihi, nii emäntä sanoo jotta:
— Maakkoho Mirri siälä!
Ja lapset peittivät sen ja itkiä piristivät. Sinne jäi Mirri palavaha tunkioho. Mutta kolmen päivän perästä tuli lasten paha olla, että ne päättivät mennä kattomha Mirri-vainaata.
Niin Mirriä ei enää ollukkaa hauras!
Ja isäntä ja emäntä tulivat kattomha, niin ei ollu, vaikk’olis penkonu koko tunkion.