MITÄ VARTE OPETTAJASTA TULI VANHAPOIKA.
Oottako kuullu mitä varte yks kunniootettava kansakoulun opettaja Kauhavall’ on tehny lujan päätöksen, jotta s’ei ota ikänä akkaa, ei vaikka taittuus?
— En ikänä ota akkaa, en totisesti otakkaa akkaa! — oli kuulemma pahkuloonu itteksensä tua rehellinen kansakoulunopettaja, jok’on poikamiähenä menestyksellisesti taistellu kaikkinaasia naismailman houkutuksia, vikittelyjä ja suaranaasia petkutusyrityksiäki vasthan.
Kun oikeen halki sanoo, niin pitää tunnustaa, jotta sit’oli ny karkausvuanna ruvennu silloon tällöön jo vähä viämistämhän akkamailmahanpäin, mutta kyllä halut lähti, kun se täs yhtenä iltana tuli kävelyltä kotia, pani sateenvarjon nurkkahan ja näki minkälaasia ne sulooset flikat ovat, kun ne oikeen luantonsa näyttäävät emäntinä.
Viälä tänä päivänä ei tua kunniootettava ja vakavamiälinen kansan lasten opettaja ymmärrä, kuinka ja mitä varte ne kaks taloon emäntää tuli sen opettajan hiljaasehen köökkihin tappelemhan.
Ensin oli tullu toinen ja sitten toinen ja heti ruvennehet kyräälemhän toisillensa. Toinen oli mulkaassu toisen päälle ja toinen het takaasi jotta:
— Mitä siinä volkistelet?
— Mitä se sulle paistaa?
— Paistaa se!
— Tuallaanen!