— Oom mä vaan tälläänen — — —
— Pössöö — — —
— Itte sä pössöö oot — — —
Sitte ne lentivät yhthen, ja pyäriivät ja nykiivät ja repiivät toisiansa hiuksista jotta suuret karvatukut vain lenteli. Ja huutaa hölöttivät ja krääkyvät ja sanoovat niin sakiaa ja tihiää, jottei kumpikaa kuullu mitään.
Mutta se toinen emänt’ oli paree.
Se sai hairatuksi sitä toista patukasta kiinni, ja voi armas kun se ruataasi sen nuan olkansa ylitte laattiahan kun märjän trasun vain, niin hamhen liirinki siltä toiselta prätkähti poikki ja repeskin jotakin, ainakin justhin niin pani, ja toinen kenkuna lenti ovhen jotta paukahti. Ja pöyrät ja lavittat poukkooli ja menivät aivan pirin pärin ja sitte vasta kaatuuvat.
Ja kun se sai sen toisen alansa, niin kyllä se sen hantteeras ja plokkas, voi jee.
Ei yhtää kattonu, mihkä löi, kun aivan vasta pläsiä fläiskytti. Ja vaikka se toinen huuti ja krääkyy niin lujaa kun ikänä jaksoo ja kerkes, niin toinen vain jotta:
— Huurakko siinä! — — —
Ja kyllä se sitä tukusteli!