Sitä kersaa se löi sitä varte, jotta se tiätääs pitää suunsa kiinni, jos kysytähän. Ei se sitä keriinny sille kersalle sanua, mutta se ymmärti sen siitä mällistä.
Kellaris sattuu sille vähä vahinkojaki, ku kaatuu emännän maitofati niskahan ja voipyttyki meni silmällensä multaha. Mutta mitäs siitä.
Lautamiäs tuli miähinensä, mutta emäntä huuti jo oves jotta:
— Ei isäntää oo kotona. S’oon mettäs rankakuarmaa hakemas.
Ja sen hyvän kans sai lautamiäs lähtiä. Mutta lupas pian tulla toiste.
Siitä nousi kova funteeri taloos, jotta pitääkö isännän lähtiä joka päivä Koppeloho päiväkuntaha vai istua loppu talvi kellaris, jottei lautamiäs rookaasi sitä tämmin kans.
Mutta mitäs ollakkaa, niin ei kulunu ku kaks päivää, ku lautamiäs paukahti taas taloon pihalle viarasten miästen kans.
Isännän ahristi juaksujalkaa tallihin, ja ovi kiinni, muttei saanu hakaha.
Lautamiäs havaatti sen ja lähti perähän.
Isännälle tuli hätä kätehe. Se aukaasi tallinluukun ja rupes tukkimhan sen kautta pihalle.