— Älä päräjä.
KOVASTI KUIVAA.
Oottako kuulla jotta maakunnas pitää ny kovasti kuivaa?
Kun aivan vesi loppuu. Prunnit on tyhjinä ja pohjas ei näjy muuta kun ruastunehia kiviä, rauskoja pläkkisankoja ja lapsenkenkiä, jokk’on sinne puroollehet.
Sammakot istuuvat silmät pullolla prunninpohjas, hyppiivät päänsä seinihin ja imehtelöövät, kun ei enää vahingoskaa putua vetehen. Rapalaksot kuivuu ja kakarat krääkyy kun ei oo mihnä sais klotata ja naamansa ryättää.
Suutarit manaa kun liotespytty ravistuu, vesi loppuu, eikä saa pualipohojia liotetuksi.
Härmäs joenperkoomiähet ovat helisemäs, kun joki on kuiva ja se suuri patorustinki ravistuu ja hajuaa käsihin.
Vesi on lujas! Prunnit tyhyjät ja joet kuivuu. Taloolliset ajaavat monilla hevoosilla joesta vettä, mihnä sitä viälä vähä pohojalla lurajaa. Ittelliset kipottaavat kiuluulla ja sangoolla. Kakarat pläkkikortteliilla ja lusikoolla.
Ja tarkasti pitää veren kans auseerata. Mones taloos on kuulemma silimäänpesuki lopetettu aivan verenpuuttehen tähre.
Ja turhaa s’oonkin tänä kallihina aikana, joka päivä klotata tyyristä purkista vettä naamahansa. Kyllä sitä näköö, vaikkei silimiä joka viikko pesekkää. Ja harvoon sitä ny ihimisen naama on niin paksus ravas, jottei silimiä auki saisi.