Emäntä teki sitte ostoksensa ja lähti junalle. Mutta siäl’oli heti salapoliisit nenä pitkällä ja hairasivat emäntää kynkästä kiinni. Yks otti kopan ja niin viäthin poliisikamarille, jotta vähä silloon tällöön jalka maata kraapas.
Ja siälä tällättihin emäntä keskelle laattiaa koppinensa ku tuamiolle ja tutkattihin ja kysyttihin oikee sukukunnittaan ja seki jotta:
— Mitä varte emännäll’on toinen hilkku pääs ny kun aamulla?
Kyllä ne salapoliisit peijakkahat kattoovat ihmiset tarkasti ku senkin tiäsivät!
Mutta emäntä sanoo jotta:
— S’ei sitte paista teille yhtää mitää minkälaane hilkku mull’on. Mä saan kulkia vaikka koppa pääs, eikä teirän tuu siihe mitään! Ja komjan tähre mä panin uuren hilkkuni päähän ku olin sen kaupungista ostanu.
Ja huuti ja kolotti ja löi reitehensä n’otta poliisien äänt’ei kuulunu olleskaa.
— Äläkkä huutako niin kauhiasti — sai se pääherra kiljaastuksi yhres välis, ku emäntä veti henkiä.
— No huuran mä! Ja mä saan huutaa. Ku te ihmisiä tällä lailla prissaatta ja hyppöötättä ja junasta pois jätättä. Ja rahat on oikeeta, siit’ei päästä mihkää elikkä sitte on Suamen pankki vääräs ja kaikki ihmiset hulluja, niin kun ne onki.
Sitte otettihin ne emännän rahat katteltaviksi ja viälä koperoottihin emäntää ympärinsä erestä ja takaa n’otta se viimmee mossahutti yhtä poliisiä korville jotta: