Ja se merkillinen kirjaltaja istua könnäs vain lavittallansa, poltteli ja funteeras omia asiootansa.

Silloo veti Kokkoolaane saappahan jalaastansa ja rupes sillä paukuttamhan sitä samariaiaasta päähä, jotta klasit täräji. Pläkkikoolit tuvan seinältä poukkooli laattiallen ja silloo lähti jo emäntäki kattomhan.

Se hairas kamarin oven auki ja näki, ku se karstamaakari hakkas jotta hiki nokkuu sitä toista miästä saaphan korkolla päähä niin tihiää, niin tihiää ku ikänä kerkes.

Ja se vai istuu ja poltteli!

— Voi herranjutina sentähre! — huuti emäntä. — Tulkaa hyvät ihmiset aphu!

— Ei mitää, emäntä! — Antaa sen ny vain hakata. Ei se mitää, kyllähän viimmeen väsyy — tuumas vain se laupias kirjaltaja ja kraappas valkian uuthen paperossihinsa.

Mutta emäntä lähti häntä hulmuten hakhon poliisia ja faltesmannia ja huuti koko matkan.

Ja se karstaporvari huhtoo aina vai ja välistä sylki käshinsä ja taas rupes paukuttamhan.

Ja kirjaltaja istuu vai ja poltteli. Koitti olla tyrniääki, jottei klenkahtanu.

Kun faltesmanni ja poliisi sitte aikaan päästä tulivat häthän, niin Kokkoolaane oli jo hakannu toisen saaphansa aiva flintallensa ja justhin rupes toisella takomha.