Yhyren ainuan kivisyrämmen panivat ja senkin niin kruttuusen ja kovan, että siit’ en saanu huanoolla hampahillani mitää irti.
Mä pirin sitä aikani suusnani ja imeskelin silmät väärinpualin pääs, muttei se haissu eikä maissu miltää.
Pistin lopuuksi plakkarihin koko kivisyrämmen ja näytin kotia päästyä akallekki ja sekin sanoo jotta:
— Jo oli imhellinen kivisyrän!
Se meinaaki siitä ny teettää proosin.
Mutta se Fläskilän poika s’oon sitte sinnikäs faari!
Ja runua se lausuu ku häkää vain.
Ja se on tores ku sika rukihis, n’otta luulis sen pian päälle lentävän.
Mulukooloo ja räpyttää silimiä ku onnetoon ja välistä se panoo niin fiinisti ja kimiää, jott’ oikee vattahan ottaa.
Ja taas paasoottaa römiää ja karhiaa ku Lapuan isoomaha-faltesmanni.