Sellaasta s’oon se oikia runonlausumine. Kun ne toiset hyväkkähät kans yrittivät runua lausua, niin ihmiset vain istuu ja naureskeli, eiväkkä piitannehet mitää. Jokkut vähä mulkaasivat sinneppäi ja sanoovat jotta:
— Kaikki ne kans — —
Mutta ku se Fläskilän poika pani oikee voimalla, niin jo tokeni!
Se, ku se Taavetti ennen mailmas löi 10,000 filistealaasta aasin leukaluulla, niin s’ei ollu mitään se. Mutta ku Fläskilän poika kerran vai krääkäsi, niin 10,000 eteläpohjalaasta lähti hyppäämhä!
Ja vähä äkkiää! — — —
Ja kyllä siälä Simpsiön mäjellä sitte sorittihi!
Siäll’oli sellaane oikee harjootustappelu, jotta pyssyt ja kuulatruiskut vai paukkuu.
Ja mä ja muut akat flikkojen kans kontiimma sille suurelle kalliolle. Kun olimma vähä huakassehet ja ottanhet passelit istumaplassit, nii mä huikkasin niille vaasalaasille jotta:
— Lekoo, ny saatte ruveta poijat tappelho ja pläsittäkää kovasti toisianna. Kyllä me kattelemma päältä.
— Menkää pois siältä kalliolta. Sen kautta tuloo vihoolline — huurettihi meille heti vasthan, vaikka m’olimma ostanhet kahren markan istumaplassin.