Viimmee tormas päänsä seinähä ja puski ku vihaane härkä sitä tupsua seinää vastahan jotta:
— Sitte on jisiskrais joset sä usko!
Mutta ku sitte kattoo peilihi — nii justihin taas rupes pönköttämhän!
S'oli aiva tukehtua kiukkuhunsa ja repii jo sitä silkkikrusettiaki kaulasta jotta:
— Täst'ei tuu mitää vaikka itkis.
Meinas jo ottaa saappahakki jaloosta, kuhoksaski konstin. — Otti lammasraurat ja leikkas pois koko tupsun!
— Ja tuan kans m'oon täs pualenpäivää tapellu ja pyäriny ku päästä sekaantunu pässi. Kyllä sit'on ihimine hullu — imehteli itteksensä karvatukku käres.
Ja ku se siitä takusta selves, nii oliki jo parhultaane ilta lähtiä ponkimhan sinne, johka se meinas. Sill'oli vähä kuusaa entisestä ja hyppäs pyärän sarvihi ja rupes tramppaamhan Suamulan huanua siltaa ylitte. Siitä kääntyy kalvehen pualelle ja ajoo taloon päärylle. Katteli esti yliskamarin klasihi, johna se Justiina makaa, ja sitte kääntöö pihaan ja uuniklasin kohras kyykisti ittensä nii matalaksi ku kissi, jottei nähtääsi.
Pyäränsä vei katos-alustahan elolavan viärehen nojollensa ja sitte kryhysniskoon taas pihan poikki Justiinan klasin ala takaasi. Noukkii pikkuusia kiven murenoota, nakkas hiljaa yliskamarin klasihi ja kuunteli ku syrän nii pompotti ja muutoonkin pakkas raistelhon jotta:
— Kuinkahan täs oikee käyrähän? Päästääkö se hialle, vai antaako nahaat n'otta kolajaa —. Kotona se ainaki on, koska kuuluu hornoo…