Se orotteli horvin aikaa, mutta ku ei kravahtanukkaa, nii piti ottaa vähä suuremman kiven ja paiskata uurestansa. Ja s'otti nii lujaa klasihi n'ott'oikee paukahti, mutta kyllä kans Justiina poukahti vähä äkkiä klasista luuraamhan. Ja ku näki, jotta friiari on, nii kyllä tuli kiirus muuttamhan verhaa päällensä. Hurstisen kivijalkapaitansa pisti parjan ala ja puki oikee krekkuamatantun yllensä.
Vintinportahat naraji ja pian kans salpa klapsahti.
Ja sitte ei kuulunu enää mitää — — enneku vasta aikaan päästä, ku pihalle tuli muitaki kottia kuuholla korvin kurkkimhan. Mistähän olivakki päässehet jäljille, ku tulivat peräs kattomhan.
Ja heti oli kurit miäles.
Ku eivät muuta keksinehet, nii hakivat sen friiarin polkupyörän katosalta ja köyttivät kriimunvarrella lujasti sarvista kiinni sähkötolppahan keskelle pihaa. Hakivat tarhalta sontalavan ja tälläsivät oikee ränkipelillä sen polkupyörän aisoohi kiinni niinku ainaki orhin.
Ja loimenki panivat selkähän jottei tuu vilu ku oli jo kylmät yät.
Ja eikö nua raakkulehen ketalehet hakenehet viälä saunan loukosta vihtaaki ja pistänhet siitä pyärälle häntää, jotta s'oli justihin niinku elävä hevoone!
Heinätukun heittivät viälä etehen.
— On sillä Justiinan friijarilla hurja hevoone…
Aamu valkeni sitte aivan kalpiana ja huanosti s'oli nukkunu Justiinaki. Friijaripoijan käret oli molemmat aiva turtana, ku s'oon se Justiina sellaane rössikkä.