— No tulkaa itte kattomhan, nii sit'ei oo mihnää koko pannua! — pannasti huusholleska. Ja ku joukolla menthin kattomhan, nii mihnää ei ollu.
— Tuahon nuan mä sen panin oikee elävin silmin nii totta ku m'oon täs! — selitti huusholleska ja itkua pirätti.
— Oliskahan se jo lentäny taivahalle — rupes se mailmanlopun miäs vapisevalla äänellä sanomhan. — Pian ottaa ja nykäsöö meiräkki peräs ilmahan…
Tuli vähä hiljaane olo köökis, jotta koska mojahuttaa…
Henkiä pirättelivät jokahinen, eiväkkä tohtinhet huiskahtaa.
Ku ei sitä tärskähröstä sitte kuulunu ja seinän takana Nuukreenin kakarakki rupesivat tappelemhan n'otta lavittat kolaji, nii uskaltivat ruveta ettimhän viimmee sitä pannua.
— Onko kukaa nähny meirän kaffipannua?
Siinä seisoo pikkune flikka pihalla ja se ku kuuli, nii sanoo jotta:
— Oliko se teirän kaffipannu, jonka kans se juaksi?
— Kuka juaksi?