— Tua Veevarin Akseli! — Se tuli teirän porstuasta hypääten ja tuahon kaatuu silmällensä, nii sen takin alta putos kaffipannu jotta sumppi vai truiski.
— Ei siinä sumppia ollu! Älä sä flikka yhtää valehtele! S'oli sitte aiva vetehen keitetty! — rupes huusholleska soiluamahan ja vähält' oli jottei faartannu sen flikan tukkahan, ku se sellaasta puhuu.
— Mihkä se sen pannun kans meni? — kysyyvät miähet, jokka aina on asialtaasia.
— Tuanne se meni, tehtahalle päin juaksi.
Ja miähet perähän. Ja huusholleska niiren perähän. Vaikkei se kauas jaksanu, ku s'oon sellaane lihava lullu, ku huusholleskat pruukaavat olla ja vähä huanojalkaane.
Iltamyähään ne travasivat ristihi rastihi Präntöötä, mutt'eivät saanehet kiinni sitä, vaikka poliisikki olivat häsyys ja juaksivat aiva kiäli pitkällä.
Eikä viälä tänä aamunakaa sitä Veevarin Akselia oo saatu kiinni, vaikka koko eileenen päivä jahrattihin ja paljo muitakin Präntöölääsiä on ollu yrittämäs.
Hyvät ihmiset, jos satutta näkemhän sellaasen miähen, joll’on musta lakki pääs ja kuuma kaffipannu käres, nii ottakaa kiinni!
S'oon se Veevarin Akseli, kaffipannunvaraas!