Ilta hämärti ja tiälautakunta ja huutajat istuuvat monta suloosta ja pitkää tiimaa ringis hävitetyn viinaprännin ympärillä.

Puheenfläsinä ja iloone huikkaalu kohos sitä mukaa ku aika ja aines kuluu, n'otta lopuksi pistettihin lauluksi ja moniäänisesti liikutetuun miälin, toiset paitahiaasilla ja paljahin päin, laulettihin rakas kansanlaulu jotta:

Olet maamme armahin synnyinmaa ihanuuksien ihmeenmaa…

Ja se laulettihin monta kertaa.

Aina ku loppuu, niin otettihin uurestansa.

Ja aina vai se petras.

Lopuksi nousi puheenjohtaja puuta vastahan seisomhan ja sanoo jotta:

— Ei heikkaris miähet, kuulkaa, meirän pitää myyrä sitä maantiätä…

Ja ku tiälautakunta oli aikansa yrittäny nousta pystyhy, niin pääsiväkki muut maantiälle asti, mutta kriivari ja vanhin lautamiäs pylliivät vain mättähillä erestakaasi ja kummallekki pualelle.

— Hih! — huikkas kriivari, ja meni taas noukallensa sammalikkohon.