Valtiopäivillä nämä kansanerustajat sitte valittoovat joukostansa toistakymmenmiehisen sakin, jota sanothan »hallitukseksi» ja ne viärähän eri kamarihi keskenänsä hasajamhan. Siihe sakkihi välithän eri pualuehista tiätysti vai kaikista kliipatuummat ja jukuripäisimmät juhannekset ja niitä sanothan »ministeriiksi» ja ovat suuria herroja. Friipiletilläki saavat reissata ilman erestä vaikka kuinka paljo.
Tiätää sen, jotta sellaasehe virkahan on tukkijoota ja siitä se justhin tulooki se ijankaikkinen hallituspula, nii meirän maas ku muallaki.
Ku yks on päässy kukooksi tunkiolle ja vähä kiakaassu jotta:
— Hih, nyt m'oon täälä ministerin plassilla! — nii heti rupiavat toiset havertamhan koivista ja takinhännästä jotta:
— Tuukkos alha siältä kiakumasta! Mikä säkin luulet olevas, — — ei sull'oo »kansan» kannatusta.
Niin ovat toiset kathellisia ja häijynkurisia, vaikka herra ministeri koittaas kuinka paasata ja pyyrellä jotta:
— Ymmärtäkää ny veljet, maan etuahan mä täs…
Mutta ei! Pois vai kakistavat.
Luulettako, jotta ministerinä on sitte hyvä olla? — Ei sinnepäinkään!
Uloospäin se kyllä näyttää, jotta ministerit on pesta pruuteria keskenänsä ja käret kaulalla istuvat niinku kuvasta näkyy. [Piirrokset: Hallitushoito erestä ja takaa.] Veljelline sopu, suloone yhteesymmärrys ja rauha vallittoo hallituskokoomukses niinkus näjettä.