Aalahärrmästä keskeltä pitäjästä rentoja veljeksiiäh. Ja nee saa hyppiä pöyrällee, jokk' on meitäki verrempiiäh! Hih!
— Älä älä Lasse kulta verä nuan rakkahasti, mun tuloo veret silmihi ja rupiaa hypittämhän. — — Ook'sä tullu tänne Vaasaha konserttimatkalle vai? — — Mihnä sä esiinnyt?
— Tuas Latokartanos, Senttrullas mä laulan pari iltaa ja sitte Änstis — — tuu tänä iltana istumhan.
— Sehän on ruattalaasten puulaaki, johka sä Lassi oot joutunu laulamhan ja suitsuttamhan pyhää tulta.
— Kreekilääne eli roomalaane, se on mulle se ja sama! Taires s'oon taivahia syleelevä.
— No niihä se on, jotta näppylöötä m'oomma kaikki tuikkivien tähtien alla.
— Tuu ny kuulemha tänä iltana, mä laulan aarioota.
— No se on selvä! Mutta annas mä esitän sun toisille toimituskaveriillekki.
Hairasin Pikku-Lassen kainalohoni, sillä s'ei paina ku 38 kilua, ja marssiin toimitussihteerin huaneheshe. Siälä miähet kattelivat suurin silmin jotta:
— Mikä kapistus se tua on?